Eläimellisiä uutisia

Etelä-Euroopassa eräillä toukkalajeilla on tapana muodostaa pitkiä kulkueita, jotka ärsyttävät varsinkin julkisilla paikoilla. isokulkuekehrääjillä on lisäksi poltinkarvoja, joiden vuoksi niihin koskevat saavat ärsyttäviä pistoja. Suomessa ei onneksi vastaavaa ole esiintynyt. Lukaisehan tarkemmin täältä :...

Maailman tunnetusti vanhin luonnonvarainen lintu pyöräytti jälleen yhden munan. 74 vuoden kunnioitettavaan ikään päässyt albatrossi rengastettiin vuonna 1956, ja ikä on laskettu siitä, että albatrossi munii ensimmäisen kerran vasta viiden vuoden iässä. Midwayn atollilla jälkikasvua pyöräyttänyt siivekäs on saattanut maailmaan elämänsä aikana yli 50...

Kultajousi Ravigaala järjestetään Tampereella 18.tammikuuta. Olennaisena osana gaalaa palkitaan Vuoden Hevonen. Äänestys alkoi tänään ja jatkuu aina gaalailtaan saakka. Tarkista linkistä ehdokkaat, raadin jäsenet ja lisätietoa gaalasta (myös gaalaliput). https://www.hippos.fi/raviurheilu/vuoden-hevonen-yleisoaanestys-on-alkanut/

Laihialainen Mari yllättyi nähdessään kotonaan kuningatar-ampiaisen vielä marraskuun lopulla. Luonnonvarakeskukselta muistutellaan, että erilaisia pörriäisiä saattaa eksyä sisään esim.polttopuiden mukana, myös kylmissä mökeissä talvehtimisen aloittaneet ötökät saattavat heräillä kun pitkän ajan jälkeen taas lämmitetään. Tsekkaa linkistä ohjeita ja...

Sari ja Juha Ketosara pyörittävät Husulassa sijaitsevaa Vuorenpään tilaa, jossa asustaa alpakoita. Yleisötilaisuudet ovat olleet hitti ja alpakoiden villa erittäin käyttökelpoista. Lukaise lisää aiheesta : https://www.reimari.fi/2024/11/26/elamaa-elainten-ehdoilla/

Vasemmmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä ehdottaa Helsingin Uutisiin kirjoittamassaan kolumnissa eläinsuojelukeskusta Helsinkiin. Kirjoituksessaan hän tuo esiin myös Euroopan komission nimeämän eläinten hyvinvoinnista vastaavan komissaarin ja New Yorkin tekemät uudistukset eläinten hyvinvoinnin saralla. Lukaise toki koko kolumni :...

Agria-eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessaan koiranomistajia talven vaaroista. Erityisesti vesistöjen lähellä lumi saattaa peittää heikon jään, jolloin koira ei erota missä rantaviiva kulkee. Kelluttava huomioliivi on hyvä turvavaruste. Koiran pudotessa jäihin kannattaa aina soittaa 112, sillä paniikkiin joutuneen eläimen pelastaminen yksin...

Nature-lehden teettämän tutkimujsen tuloksena on selvitetty kumpi oli ensin, muna vai kana. Ja itseasiassa samalla saatiin selvitettyä lähes kaikkien lajien osalta vastaus samaan tiedemaailmaakin ravisuttaneeseen kysymykseen. Lue itse :...

Toisille kovinkin triviaali asia saattaa olla suunnattoman suuri uutisaihe joillekin. Enempää asiaa avaamatta totean vain, että tämä hevosen omistajan naapurisopua koetteleva kokemus kannattaa lukea hänen itsensä kirjoittamana.
https://riemurasia.fi/kuva/Hevonen-nayttaa-elintaan/30060

Eläinaiheisia uutisvinkkejä otetaan vastaan!

Jaa toki sivuston ylläpitäjälle uutinen, joka liittyy tavalla tai toisella eläimiin. Uutisen täytyy olla oikea ja jaettu luotettavassa mediassa tai eläinyhdistyksen omilla sivuilla. Uutinen tullaan jakamaan tällä sivulla kaikkien eläinystävien iloksi ja infoksi

Päivitetään kun ehditään!

Eläinuuutisia päivitetään muiden töiden ja menojen yhteydessä, joskus siis saattaa kestää. Sorry siitä. Varsinkin tapahtumien osalta uutiset poistetaan kun eivät enää ole oleellisia, myös vanhentuneita tietoja pyritään deletoimaan. Muiden osalta tarkoitus on pitää täällä ilona ja selailtavana.

Nova Vähä-Kirsula - täysin keksitty blogi
Eläinuutiset päivitetty 30.01. 2024
Jatkotarina päivitetty 25.12. 2024
Kaikki oikeudet pidätetään 2024
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita